Viime aikoina olen löytänyt itseni pohtimasta sitä, kuinka sen kuuluisan kipinän pystyy säilyttämään pitkässä parisuhteessa. Henkilökohtaisten kokemusteni pohjalta minun pitäisi olla valmis sanomaan, ettei se olekaan mahdollista. En kuitenkaan suostu sitä uskomaan.
Omat vanhempani ovat olleet naimisissa vuosikymmeniä, mutta en koskaan ole nähnyt heidän suutelevan. Joten ajatus mistään muustakaan heidän välillään tuntuu absurdilta. Eiväthän he edes nuku samassa vuoteessa!
Itse en pystyisi tyytymään tuollaiseen suhteeseen ja toistaiseksi näyttää siinä mielessä hyvältä. Suukottelemme Ericin kanssa toisiamme kymmeniä kertoja päivässä. Pidämme toisiamme kädestä. Kun teen ruokaa, Eric tulee taakseni suutelemaan niskaani tai hivelemään lantiotani. Miltei joka ilta käymme nukkumaan lusikka-asentoon. Joten vaikka viime kuukausina suurin seksuaalinen kiihko tuntuu hiukan suhteessamme laantuneen tai ainakin tasoittuneen sen karmean pelottavan Arjen astuttua kuvioihin, luulen meidän olevan hyvissä asemissa.
Siitä huolimatta toisinaan pelkään meidänkin jossain vaiheessa vajoavan toverilliselle tasolle, jossa toinen alkaa tuntua enemmän sisarukselta kuin rakastetulta. Elän kuitenkin toivossa, että niin kauan kun fyysinen kosketus toiseen säilyy, pystymme sen välttämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti