Suloisessa, salaisessa puutarhassa on joskus mukava oikaista riippumattoon ja tarttua kirjaan. Muinoin hankkimani John Clelandin Fanny Hill - Ilotytön muistelmat ei ole vielä kulunut ihan hiirenkorville, mutta on sitä useampaan otteeseen selailtu. Takakansiteksti kuvailee tätä alunperin 1700-luvun puolivälissä ilmestynyttä teosta eroottisen kirjallisuuden viehkeäksi klassikoksi eikä minulla juuri vastaanväittämistä ole.
Kirjan päähenkilönä on, yllättäen, Fanny Hill, joka on lähtöisin hyvästä mutta köyhästä kodista. Erinäisten sattumusten johdosta hän päätyy lontoolaiseen ilotaloon, mutta hyväuskoisena ja sinisilmäisenä tajuaa sen aivan liian myöhään. Siinä vaiheessa poloinen Fanny on kuitenkin jo aivan liiaksi uppoutunut lihallisten riemujen syntiseen mereen, että kykenisi sieltä pois nousemaan vaikka omatunto niin kovin kolkuttaakin.
Fannyn ja hänen ystävättäriensä sattumuksia kuvaillaan ihastuttavan suorasukaisesti ja liioitellen, mutta ei rivosti. On ruusuhuulisia aukkoja, nautintojen välineitä, mahtavia palkkeja ja erikoisia epäjumalia. Sangen luovista mutta tirskahduttavista termeistä huolimatta kerronta on kuitenkin kerrassaan kiihottavaa ja kostumista aiheuttavaa. Eroottisia kohtauksia kirjassa on paljon, mutta hetkittäin jaaritellaan kaikkea turhanpäiväistäkin. Kaiketi juonen nimissä, mutta minusta silti turhaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti