maanantai 8. elokuuta 2011

KIIRE

Toisinaan on ihanaa muistella suhteen alkuaikojen jatkuvaa kiimaa ja panetusta. Vaikkapa sitä, kun Tukholman risteilyllä hytissä piti tyytyä miehen kalun (sinänsä ihanaan) imeskelyyn, koska minulla oli menkat. Nehän loppuivat tietenkin juuri silloin kun risteilyalus kolahti satamalaituriin. Kärsimys ei kuitenkaan päättynyt. Sen sijaan että olisimme rientäneet vällyjen väliin piti vierailla sukulaisten luona, käydä kavereiden kanssa yksillä.

Kotiin päästiin vasta puolen yön aikaan pitserian kautta ja siinä vaiheessa tämä tyttö olisi tehnyt mitä tahansa saadakseen munaa. Se pitsa jäi syömättä, sillä oli kiire riisua pöksyt ja asettua kontalleen sänkyyn kalua odottamaan. Tulihan se lopulta. Työntyi innokkaana ja jäykkänä liukkautta kiiltelevien häpyhuulten välistä ahnaaseen rakoon ja alkoi takoa. Lämpimät kourat puristelivat pakaroita ja kurkottelivat patjaa kohti riippuvia rintoja. Samaan aikaan toisaalla kiivaat pikkusormet vatkasivat päiväkausia pullottanutta klitorista ja saivat aikaan räjähtävän orgasmin. Jossain välissä kalukin kai tyhjeni.

Aamulla sain kuulla kuittailua siitä, että mies joutui nussimisen jälkeen syömään pitsaa yksin. Minä kun olin nukahtanut ennen kuin kalu oli luiskahtanut ulos.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miksi menkat estävät seksin?Kirkko kieltää saastaisena?Ei ymmärrä,ei.

SonjaOh kirjoitti...

Ah, eivät tietenkään seksiä, mutta yhdynnän kyllä. Itse en ainakaan nauti tippaakaan verisenä aikana touhuilusta.