Minä en todellakaan ole hiljainen petikumppani. Voin toki olla jos tahdon, mutta harvemmin näen siihen mitään syytä, etenkin kun seinänaapureita ei ole. Jos keskityn hiljaisuuteen, katoaa touhusta helposti osa nautintoa. Vohkaisut, inahdukset ja parahdukset tulevat niin automaattisesti, että niiden poissaaminen vaatii oikeasti keskittymistä.
Mieheni puolestaan oli alussa hyvinkin hiljainen. Ensimmäisen puolen vuoden ajan hänen vaitelias keskittyneisyytensä rakasteluun oli jotenkin mystistä, äärimmäisen kiihottavaa. Sitten vakuutuin siitä, että ei kukaan voi oikeasti olla niin hiljainen. Että mies vain ei ole vielä päästänyt sisäistä petoaan täysin valloilleen.
Erään uudenvuodenpäivän hillittömän hikisen, uuvuttavan himokkaan rakastelusession jälkeen jokin pato lopulta aukesi ja laukeamisen hetkellä kiihottavasti ärähtelevä eläin pääsi vapaaksi. Ei mies edelleenkään vedä äänenvoimakkuudessa vertoja minulle, mutta nyt pääsen vihdoin nauttimaan hänen nautintonsa äänistä. Se jos mikä on kiihdyttävää, että kuulee toisen huohottavan pakahtumaisillaan. Siis tietenkin sen lisäksi, että tuntee samalla sen pakahtumaisillaan olevan kalun pusertuvan syvemmälle ja syvemmälle kosteikkoon.
Mitä tulee minun ääntelyyni, olisin kerrostalossa varmastikin hyvin raivostuttava naapuri. Tosin ehkä sellaisessa ympäristössä yrittäisin hiukan hillitä itseäni. Mieheni ei tosin tässä asiassa oikein luota minuun ja siitä syystä täysimittaiset lemmenhetket esimerkiksi appivanhempien talossa ovat jääneet vähiin. En varmasti itsekään nauttisi suunnattomasti seinän takaa kuuluvasta vanhempien/sisarusten/kavereiden rynkytyksestä ja huohotuksesta. Vieraiden ihmisten ääntely sen sijaan saattaisi jopa innostaa vastaiskuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti