Eilen jouduin heittämään varsin mukavan kokoisen, mutta pilalle menneen kesäkurpitsan roskiin. Siitä ajauduin kuitenkin pohdiskelemaan itsetyydytystä ja sen välineitä. Itse olen kai aika tylsä, sillä yksityisinä hetkinäni turvaudun vain suloisen vihreään kaalimatoon ja/tai sormiini. Kerran olen kokeillut suihkua nautinnon tuottajana, sillä suihkuhanamme saa ns. hieronta-asentoon. Mutta juuri mitään muuta en muista kokeilleeni.
Ajatus kondomin sisään työnnetystä kesäkurpitsasta, lenkkimakkarasta tai banaanista on jotenkin irvokas. Siitä huolimatta tunnen hienoista kiinnostusta lähinnä ensin mainittua kohtaan. Todennäköisesti ajatus kumpuaa siitä, että haluaisin tietää miltä tuntuu jokin todella suuri kolossani. Kuitenkaan en tunne sen suurempaa kiinnostusta valtavankokoisia kulleja kohtaan, varmaankin siksi, että pelkäisin sen sattuvan. Ystävällinen kesäkurpitsa voisi kuitenkin toimia, koska sen toimintaa saa säädellä itse.
Toistaiseksi kuitenkin kaalimato ja omat sekä Ericin sormet ovat olleet ihan riittäviä. Sinällään itsetyydytys on minulle pelkkä rentouttava suoritus. Suurimman nautinnon saan edelleen siitä, kun sormilla tuotettu orgasmi tapahtuu Ericin kanssa rakastelun jälkeen.
torstai 3. helmikuuta 2011
torstai 27. tammikuuta 2011
PROSTITUUTIOSTA
Olen tässä blogeja kierrellessäni törmännyt muutamiin, jotka käsittelevät prostituutiota. Sen johdosta aloin itse miettiä suhdettani ko. aiheeseen ja huomasin, ettei se ole aivan ongelmaton.
Ajatushan on "kaunis". Levittää reitensä, antaa jonkun tuntemattoman jyystää hetken ja saa siitä parhaimmillaan useita satalappusia verotonta tuloa. Mikäs sen parempaa ja tuskin se kauheasti eroaa välttämättä siitä, että baari-illan lopuksi päätyy hetkeksi jonkun tuntemattoman jampan sänkyyn. Paitsi tietysti sen maksun suhteen. Tämä kaikki olisikin helppoa ja huoletonta, mikäli ei sattuisi ajattelemaan liikaa. Kuten vaikkapa minä toisinaan teen.
Jos ottaisin maksun seksistä tuntemattoman kanssa, pitäisin todennäköisesti itseäni jotenkin huonona. Ja vaikka en itse pitäisikään, tietäisin "yhteiskunnan" pitävän minua sellaisena. Olisin altis huorittelulle, enkä pystyisi siihen mitenkään puolustautumaan. Koska olen nainen, minun oletetaan pitävän jalkani siveästi ristissä, seksuaaliset hurjasteluthan muutenkin kuuluvat enemmän miehille. Siihen ajatusmalliin minut on kasvatettu ja siitä on vaikea päästä irti.
Niin. En edes osaa kovin selvästi kantaani muotoilla. Jos kuitenkin joutuisin vastaamaan pelkällä tunteella kysymykseen, mitä mieltä olen prostituutiosta, olisi vastaukseni varmaankin seuraava: En paheksu niinkään heitä, jotka myyvät seksiä, vaan pikemminkin heitä, jotka sitä ostavat. Ja heissäkin paheksun eniten niitä, jotka saisivat seksiä ilmaiseksikin, mutta haluavat sitä ostaa pönkittääkseen egoaan tai alistaakseen naisia.
Tämä nyt oli jälleen tällainen ajatuksenraakile. Mitä mieltä Sinä olet aiheesta?

lauantai 22. tammikuuta 2011
KARVOJA
Eräänä iltana sain päähäni ajella pois kaikki häpykarvani. Yleensä en sitä tee, koska en tunne oloani kovin kotoisaksi aivan posliinina. Se tuntuu minusta rivolta, eikä mitenkään miellyttävällä tavalla. Mutta nyt päätin tempaista, ihan vain siksi, etten saanut Ericiltä selvää vastausta siihen, pitääkö hän täysin karvattomasta pimpistä vai ei.
Lopputuloksena oli järisyttävän ihanaa seksiä, mutta en osaa sanoa, kuinka suuri vaikutus karvattomuudellani siihen oli. Luultavasti loppujen lopuksi aika pieni. Tosin jälkeenpäin tuntui mukavalta, kun häpykumpuni oli liukkaan sperman peitossa ja tuntui kuin koko käteni olisi uponnut häpyhuulten väliin hieroessani itselleni ravisuttavan orgasmin.
En kuitenkaan usko, että tulen jatkossa pysyttelemään karvattomalla linjalla. Rehellisesti sanottuna, pieni karvatupsu on minusta paljon seksikkäämpi ja kiihottavampi, eikä Ericilläkään tunnu olevan hirveän suuria intohimoja posliinin puolesta.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011
KIPINÄSTÄ
Viime aikoina olen löytänyt itseni pohtimasta sitä, kuinka sen kuuluisan kipinän pystyy säilyttämään pitkässä parisuhteessa. Henkilökohtaisten kokemusteni pohjalta minun pitäisi olla valmis sanomaan, ettei se olekaan mahdollista. En kuitenkaan suostu sitä uskomaan.
Omat vanhempani ovat olleet naimisissa vuosikymmeniä, mutta en koskaan ole nähnyt heidän suutelevan. Joten ajatus mistään muustakaan heidän välillään tuntuu absurdilta. Eiväthän he edes nuku samassa vuoteessa!
Itse en pystyisi tyytymään tuollaiseen suhteeseen ja toistaiseksi näyttää siinä mielessä hyvältä. Suukottelemme Ericin kanssa toisiamme kymmeniä kertoja päivässä. Pidämme toisiamme kädestä. Kun teen ruokaa, Eric tulee taakseni suutelemaan niskaani tai hivelemään lantiotani. Miltei joka ilta käymme nukkumaan lusikka-asentoon. Joten vaikka viime kuukausina suurin seksuaalinen kiihko tuntuu hiukan suhteessamme laantuneen tai ainakin tasoittuneen sen karmean pelottavan Arjen astuttua kuvioihin, luulen meidän olevan hyvissä asemissa.
Siitä huolimatta toisinaan pelkään meidänkin jossain vaiheessa vajoavan toverilliselle tasolle, jossa toinen alkaa tuntua enemmän sisarukselta kuin rakastetulta. Elän kuitenkin toivossa, että niin kauan kun fyysinen kosketus toiseen säilyy, pystymme sen välttämään.

perjantai 3. joulukuuta 2010
BILJARDIPÖYDÄLLÄ
Ericin työpaikan taukohuoneessa on biljardipöytä. Jostain syystä se on herättänyt erinäisiä fantasioita. Ensimmäinen ilmeni miltei vuosi sitten, kun eräänä harvinaisen kiimaisena krapulapäivänä lojuimme vuoteessa ja rakastelimme lukemattomia kertoja. Jossain vaiheessa Eric alkoi kertoa sellaista perinteistä miestenlehti-/Regina-tyyppistä tarinaa.
Kuinka olisimme kahdestaan hänen työpaikallaan ja alkaisimme suudella biljardipöydän äärellä. Eric riisuisi vaatteitani ja pitäisi jatkuvasti ohjat käsissään. Saatuaan rintani paljaiksi, hän suutelisi niitä, imisi ja näykkisi nännejä tavalla, joka tekisi minut hulluksi ja saisi haluamaan enemmän. Eric ei kuitenkaan suostuisi mihinkään pikapanoon, vaan leikittelisi kanssani ja etenkin rinnoillani. Puristelisi, hierosi ja lipoisi kovettuineina seisovia nännejäni.
Kunnes lopulta nostaisi minut istumaan biljardipöydän reunalle, painaisi minut selälleni siihen ja levittäisi reiteni riisuttuaan hameen alta pikkupöksyt. Siinä vaiheessa olisin tietenkin jo aivan märkä ja sykkivä. Eric kuitenkin vain silittelisi häpykarvojani hiljalleen, tukistaisi niistä hiukan ja vasta hyvin pitkän ajan kuluttua sipaisisi sormellaan häpyhuulteni sisäpuolta. Pyöräyttäisi peukalollaan varovasti turvonnutta klitoristani ja saisi minut huutamaan nautinnosta. Sitten paine kasvaisi, peukalo liikkuisi nopeammin ja lopulta tuntisin hänen hengityksensä jalkovälissäni. Varovasti Eric lipaisisi klitoristani, tekisi hitaan, ihanan hitaan pitkän nuolaisun alhaalta ylös ja taas vinkuisin nautinnosta. Sitä Eric jatkaisi kunnes en pystyisi enää pidättelemään ja tulisin hänen kasvojaan vasten.
Kun olisin voimaton orgasmin jäljiltä, Eric kaivaisi oman kostuneen, kivettyneen kalunsa esiin, ottaisi sen käteensä ja alkaisi varovasti hipoa sen kärjellä avointa vakoani. Olisin jälleen kiihkeä ja halukas ja rukoilisin häntä tulemaan sisääni. Eric kuitenkin pysyisi järkkymättömänä ja kaikessa rauhassa hyväilisi minua kullinsa kärjellä. Lopulta, kun hän itse alkaisi olla liian kiihottunut, hän kääntäisi minua vatsalleni biljardipöydälle ja yhdellä sulavalla, voimakkaalla työnnöllä tunkeutuisi syvälle sisääni. Tietäisin, että hän ei kestäisi pitkään, mutta en antaisi sen häiritä. Nostaisi peppuani paremmin tarjolle ja antaisin Ericin työnnellä edestakaisin niin hitaasti, kuin hän pystyisi. Lopulta hän ei enää kykenisi pidättelemään itseään ja purskauttaisi valkoisen lastin sisääni.
Makaisimme päällekkäin pöydällä ja vasta siinä vaiheessa huomaisimme saaneemme seuraa. Ovensuussa seisoisi vaaleatukkainen vartijanainen, joka olisi avannut harmaata uniformuaan sen verran, että oli saanut käden työnnettyä housuihinsa. Eric luiskahtaisi ulos minusta ja nainen tulisi luoksemme. Yrittäisin nousta, mutta Eric pitäisi minua paikoillaan ja nainen kumartuisi taakseni nuolemaan yhä sykkivää häpyäni. Ahnaasti hän nuolisi pois minusta valuavat spermat samalla kun riisuisi itsensä. Kun hän nousisi, kohottautuisin istumaan ja suutelisimme Ericin katsellessa. Imisin naisen rintoja ja hän hyväilisi minua, rintojani, märkää ja tahmeaa pimpsaani, joka edelleen halusi lisää. Painautuisimme päällekkäin biljardipöydälle Ericin viereen ja turvonneet kumpumme hankaisivat toisiaan vasten...
Tässä vaiheessa todellisuudessa olimme jo aivan liian kiihottuneita, että olisimme pystyneet jatkamaan tarinaa. Ericin sormet olivat jo pitkän aikaa hieroneet minua ja lopulta hän korvasi ne kalullaan, joka sai minut ainakin hetkeksi unohtamaan koko kiihottavan fantasian ja keskittymään olennaiseen. Olen odottanut, että Eric kertoisi minulle jatkoa, mutta toistaiseksi niin ei ole käynyt. Se vaatii kuulema oikeaa mielentilaa. Sitä odotellessa...

maanantai 29. marraskuuta 2010
LAUKEAMISESTA
Luin jo aikoja sitten Housuitta-blogista kirjoituksen Mihin mies saa laueta? Nyt muutama oma ajatukseni asiasta.
Oma vaatimaton perversioni on ajatus siitä, että mies laukeaa sisälleni. Siis ihan vain pimpsaani mutta ilman kondomia. Jostain syystä ajatus siitä, että kovaksi pingottunut kulli lopulta laukaisee sperman sisääni, pumppaa sen mahdollisimman syvälle ja kastelee minut kauttaaltaan, tuntuu kiihottavalta. Etenkin rakastellessa. Kuten usein fantasioiden kanssa, ajatus on käytäntöä paljon kiihottavampi. Oikeasti en juurikaan tunne mitään, en ainakaan sperman syöksähtämistä tai sen sellaista, vaikkakin juuri ennen orgasmia Ericin kalu tuntuukin uskomattoman hyvältä.
Suihin ottamisen suhteen minulla ei ole mitään erityisiä estoja, pidän Ericin mausta ja muutenkin siitä, että hän tulee suuhuni. Sekä kaiken kaikkiaan suuseksin antamisesta. Laittaisin hänet tulemaan useamminkin niin, mikäli en pitäisi vielä enemmän siitä, että hän tulee pilluuni. Ilmeisesti hän pitää siitä itsekin eniten, sillä melko harvoin nesteitä liikenee muualla kun sisuksiini. Kerran ottaessaan minut takaapäin, Eric laski pepulleni ja se oli ihan miellyttävää. Mukavalla tavalla "tuhmaa". Etenkin, kun hän hengästyneenä kysyi siihen luvan juuri viime hetkillä. Hyvin kiihottavaa.
Sperman saamisessa kasvoille on jotain hiukan alistavaa. Ja paljon epämukavaa, jos nesteitä sattuu osumaan vaikka silmään. Ajatus siitä, että Eric tulisi kasvoilleni on kuitenkin aavistuksen kiihottava. Luulen, että minusta olisi mukavaa "alistua" hänelle sillä tavoin (tai miksei muillakin tavoin). Kiihottavaksi asian tekee itse Eric. Se, että hän on iso mies, joka todennäköisesti pystyisi ottamaan minut halutessaan ihan millä tavalla tahansa, halusin itse sitä tai en. Ja kuitenkin tiedän, ettei ikinä tekisi mitään, mitä en halua tai mikä satuttaisi minua.

lauantai 27. marraskuuta 2010
KAUPANKÄYNTIÄ
Olen muutamassa kirjoituksessa viitannut edelliseen parisuhteeseeni. Uskon, että sieltä löytyvät kaikki ne syyt, joiden vuoksi nykyinen "tavallinen" seksielämäni tuntuu niin tyydyttävältä.
Edellisessä parisuhteessani oli normaalia, että pukeuduin ja laittauduin illan "koitokseen". Stay-up-sukat, pitkävartiset nahkasaappaat, minihame, korsetti ja vahvahkot meikit olivat exäni vaatimuslistalla. Sen jälkeen katsoimme pornoa, jonka aikana aloin runkata häntä tai ottaa suihin. Jossain vaiheessa päädyimme sitten panemaan kunnolla, mieluiten ihan missä tahansa muualla kuin sängyssä. Tai sitten pukeutumisen jälkeen exä halusi ottaa minusta valokuvia. Tai vielä mieluummin, tehdä oman pornoleffan!
Kuulostaa kuumalta ja kiihottavalta, eikö niin?
Mutta entäpä sitten, kun mies vaatii tekemään näin joka kerta? Vaikka itse haluaisit lempeistä hyväilyistä sängyllä lähtevää rakastelua, joudut myöntymään, koska tiedät kieltäytymisen johtavan siihen, että mies kiukuttelee seuraavat kolme päivää. Joudut pukeutumalla ja meikkaamalla ostamaan rauhallista aikaa. Tunnet olevasi ruma ja epäseksikäs omana itsenäsi. Tunnet itsesi huoraksi ja siksi mieskin sinua suuttuessaan kutsuu.
Se suhde on nyt onneksi ohi ja kaukana takana. Muistikuvat pahaksi onneksi vainovat edelleen toisinaan, mutta pikkuhiljaa ne haalistuvat ja katoavat ja korvautuvat uusilla. Uusilla ja paljon, paljon ihanammilla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)