maanantai 29. marraskuuta 2010

LAUKEAMISESTA

Luin jo aikoja sitten Housuitta-blogista kirjoituksen Mihin mies saa laueta? Nyt muutama oma ajatukseni asiasta.

Oma vaatimaton perversioni on ajatus siitä, että mies laukeaa sisälleni. Siis ihan vain pimpsaani mutta ilman kondomia. Jostain syystä ajatus siitä, että kovaksi pingottunut kulli lopulta laukaisee sperman sisääni, pumppaa sen mahdollisimman syvälle ja kastelee minut kauttaaltaan, tuntuu kiihottavalta. Etenkin rakastellessa. Kuten usein fantasioiden kanssa, ajatus on käytäntöä paljon kiihottavampi. Oikeasti en juurikaan tunne mitään, en ainakaan sperman syöksähtämistä tai sen sellaista, vaikkakin juuri ennen orgasmia Ericin kalu tuntuukin uskomattoman hyvältä.

Suihin ottamisen suhteen minulla ei ole mitään erityisiä estoja, pidän Ericin mausta ja muutenkin siitä, että hän tulee suuhuni. Sekä kaiken kaikkiaan suuseksin antamisesta. Laittaisin hänet tulemaan useamminkin niin, mikäli en pitäisi vielä enemmän siitä, että hän tulee pilluuni. Ilmeisesti hän pitää siitä itsekin eniten, sillä melko harvoin nesteitä liikenee muualla kun sisuksiini. Kerran ottaessaan minut takaapäin, Eric laski pepulleni ja se oli ihan miellyttävää. Mukavalla tavalla "tuhmaa". Etenkin, kun hän hengästyneenä kysyi siihen luvan juuri viime hetkillä. Hyvin kiihottavaa.

Sperman saamisessa kasvoille on jotain hiukan alistavaa. Ja paljon epämukavaa, jos nesteitä sattuu osumaan vaikka silmään. Ajatus siitä, että Eric tulisi kasvoilleni on kuitenkin aavistuksen kiihottava. Luulen, että minusta olisi mukavaa "alistua" hänelle sillä tavoin (tai miksei muillakin tavoin). Kiihottavaksi asian tekee itse Eric. Se, että hän on iso mies, joka todennäköisesti pystyisi ottamaan minut halutessaan ihan millä tavalla tahansa, halusin itse sitä tai en. Ja kuitenkin tiedän, ettei ikinä tekisi mitään, mitä en halua tai mikä satuttaisi minua.

Ei kommentteja: